Mimmit ja Ánnámáret yhdessä uudella lastenmusiikkalbumilla
Perheiden suursuosikki Mimmit julkaisee ensimmäisen joululevynsä ”Puhuri”. Levyllä on mukana lukuisia vierailijoita ja Loikkakoipi-kappaleessa kuullaan Ánnámáretin esittämänä saamelainen jäniksen joiku.
“On todella upeaa että supersuosittu Mimmit halusi kappaleeseen mukaan joikaamistani. Loikkakoipeen sopiva joikukin löytyi nopeasti kun kappale oli jo valmiiksi perinteiseen jänikseen joikuun sopiva. Minusta on todella hienoa että Loikkakoipi-laulun myötä saamelaista joikua kuuluu uusissa paikoissa kuten suomalaisissa perheissä ja päiväkodeissa. Tämää lisää saamelaiskulttuurin tuntemusta Suomessa ja miksei kansainvälisestikin. On hienoa että musiikillisella yhteistyöllä voidaan ylittää ja häivyttää kulttuurisia rajoja.” Ánnámáret kuvailee yhteistyötä merkitystä itselleen ja saamelaisille.
“Valitsimme levylle kaikille tuttuja klassikoita, joista teimme uudet sovitukset. Lumiukko-animaatiosta tutussa Avaruus-kappaleessa kanteletta soittaa Nightwishin levyllä vieraillut Senni Eskelinen, Kulkuset -kappale jyrää countrymaisesti eteenpäin ja Ratiritirallassa vierailee saksofonisti Jukka Perko. Lisäksi levyn avausraidalla vierailee skotlantilainen maailmanmusiikkiyhtye Breabach. Lastenmusiikissa harvemmin kuultua joikua esittää Ánnámáret. Levyllä vierailee myös jousikvartetti, jossa soittaa klassisen musiikin huippuja kuten Markus Hohti ja Kasmir Uusitupa”, Mimmien Pauski eli Pauliina Lerche kertoo.”
Mimmit on yksi Suomen tunnetuimmista lastenmusiikkiyhtyeistä. Mimmit ovat tehneet yli 700 konserttia Suomessa ja ulkomailla ja julkaisseet seitsemän levyä suomeksi ja yhden ruotsiksi. ”Ystävyys” -levy valittiin vuoden lastenlevyksi 2017. Yhteensä Mimmien levyt ovat saavuttaneet kolme Emma-ehdokkuutta. Mimmit- musiikkivideoita on katsottu Youtubessa yli 12 miljoonaa kertaa ja Mimmit-lauluja on striimattu yli 6 miljoonaa kertaa! Mimmit-animaatiot on myyty yli 40 maahan.