Valon silmussa soi Iman ja Ánnámáretin uusi toivo
Čuovgga urbi (Valon silmu) on nimeltään uusi saamenkielinen joululaulu, joka ilmestyy uudessa saamenkielisessä Kauneimmat joululaulut -vihossa. Kappale on syntynyt kahden saamelaistaiteilijan, Inger-Mari Aikion eli Iman ja Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin eli Ánnámáretin yhteistyönä. Runoilija ja kirjailija Inger-Mari Aikio teki lauluun tekstin ja saamelaismuusikko Ánnámáret laittoi runoon sävelen.
”Talvipäivän seisaus ja joulu ovat lähellä toisiaan. Uusi alku valoa ja parempaa aikaa kohden lämmittää ihmisten sydämiä. Toivon että minun ja Annan laulusta tulee meille saamelaisille tuttu ja sitä ihmiset haluaisivat laulaa. Toivon että valon silmu avautuu ja täyttää ihmisten mielet myös pimeimpänä vuodenaikana. Olen kyllä erittäin ylpeä ja iloinen siitä, kun minun ja Annan laulu on nyt mukana joululauluvihossa. Toivon, että laulu tulee tutuksi ja rakkaaksi meille saamelaisille. Mielestäni laulussa on paljoa toivoa, jota me kaikki tarvitsemme pimeimpänä aikana.”” laulun tekstin kirjoittaja Inger-Mari Aikio kertoo Čuovgga urbi -joululaulusta.
”Iman joululauluteksti on täynnä toivoa ja iloa. Teksti on todella kaunis ja merkityksellinen ja yritin saada säveleen siihen sopivan tunnelman. Tuntui myös tärkeältä tehdä uutta pohjoissaamenkielistä yhdessä laulettavaa materiaalia. On jännittävää nähdä, miten saamenkieliset laulajat ottavat laulun vastaan. Toivottavasti voimme tulevaisuudessa julkaista laulun stream-palveluissa, jotta se on helposti kaikkien kuultavissa ja opittavissa.”, kertoo puolestaan Ánnámáret omasta osuudestaan.
Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet saamenkielillä alkavat kiertää Suomen kaupunkeja ensi viikon sunnuntaina Helsingin Tuomiokirkosta. Ánnámáret on mukana Helsingin tilaisuudessa ja esittää Čuovgga urbi -laulun ensimmäistä kertaa. Laulu lauletaan myös yhdessä. Tilaisuuteen voi osallistua myös etänä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan YouTube-kanavan kautta.
Čuovgga urbi
(Teaksta Inger-Mari Aikio 2022)
Go čuovgga urbi luotkana
Seavdnjada fápmu boatkana
Skápma gietkama searrobáttit
Dálvejorggáldahkan ložžet
Sielu mánná juovllaid láhčá
Fállá čuovgga buohkaide
Go čuovgga urbi luotkana
Doaivvuhisvuohta boatkana
Juovlalávlagat váimmuid rahpet
Čuovgga urbbis fámu gávdnet
Sielu mánná juovllaid láhčá
Fállá čuovgga buohkaide
Go čuovgga urbi luotkana
Iluhisvuohta boatkana
Gietkka vuhtoda ođđa duoji
Skábmaáiggi láđis moji
Sielu mánná juovllaid láhčá
Fállá čuovgga buohkaide
Lisätietoja:
Anna Näkkäläjärvi-Länsman
anna@annamaret.fi
Puh. 040 540 5985